Kivoja juttuja

nice things blog

Olen palannut lomalta – moi! Kiva olla täällä taas. Ja päivityksenä voin kertoa, että Lapin reissun saldona on ainoastaan yksi itikanpurema. Voidaan siis päätellä, että uusi laite toimii – ja että olin aika hysteerinen ötököistä, onnistuneesti tosin.

Eräs päivä sain postista pari kivaa juttua, ja inspiroiduin kuvaamaan niitä. Yksi asia johti toiseen ja päätin koota yhteen tavaroita, jotka ovat kovin kivoja.

Tapasin muuten kerran tytön, jonka sukunimi oli Kiva. Sanoin hänelle, että onpa kiva nimi. Hän oli samaa mieltä, että se oli ihan kiva. Tilanne oli todella nolo, ja voin vain kuvitella, kuinka monta kertaa tyttö oli joutunut käymään tuon saman keskustelun läpi.

personalized marble phone cases

Puhelinkuoret omalla tekstillä Personalized marble phone cases Osta täältä*

Kyllä, olen juuri se tyyppi, joka haluaa nimensä omiin juttuihin. Siskoni yritti vakuutella minut valitsemaan jonkun kivan suomenkielisen sanan kuoriin, mutta pysyin päätöksessäni ja päädyin Charkkuun. Se on lempinimeni ja lähes kaikki, jotka tuntevat minut, kutsuvat minua tuolla nimellä.

Halusin vinkata näistä kuorista täälläkin, koska olin todella tyytyväinen palveluun ja laatuun. Aika siistiä, että voi valita oman maun mukaiset kuoret omalla tekstillä ilmaisilla postikuluilla, hintaan £10,42. Kiitos Ebay!

melvita youthful fluid

Melvita Youthful Fluid
Sain tämän fluidin pr-näytteenä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä kevyt kosteusvoide on täydellinen iholleni. Se sisältää arganöljyä, joka tuntuu olevan ratkaisu melkein mihin tahansa. Se ei ole ainoastaan loistava ikääntyvän ihon hoitoon, mutta sopii myös akneiholle. Arganöljy on ystävä, ihoon katsomatta. Ja kun se yhdistetään tälläiseen ihanaan koostumukseen ja kauniiseen pakkaukseen (joka on myös kätevä!), ei ole oikeastan mitään pahaa sanottavaa. Käytän tätä voiteena ja etenkin kesällä se riittää yksinään kosteusvoiteeksi, mutta välillä käytän sitä seerumin tavoin voiteen alla tuomassa lisäkosteutusta.

mac girl about town lipstick

MAC Amplified Creme Lipstick, Girl About Town Osta täältä*
MACin huulipunat ovat kivoja. Ja tämä viileänpinkki sävy, Girl About Town, on erittäin kiva. Mutta teen poikkeuksen ja esitän erään valituksen tässä kohtaa: MAC:in huulipunat kun tuntuvat kuivattavan huuliani. Meillä on jännä suhde – tavallaan pidän niistä kuitenkin kovasti. Pakkaukset ovat ihania, tuoksut ovat ihania, pigmentti ja levittyvyys ovat huipputasoa, mutta onhan se nyt ikävää, kun tuntee päivän päätteeksi huulten olevan kuivat. Saman tekee myös ohuempaa ja kiiltävämpää koostumusta oleva Cremesheen puna. Oletteko te huomanneet tälläistä näiden punien kanssa?

nice things blog

Cosmopolitan -lehti Tilaa täältä*

Aloitin yhteistyön Fokus Median kanssa ja tämän seuraksena postiluukustani tulee kolahtamaan jonkin aikaa Cosmopolitan -lehti. Jee! Siitä on ikuisuus, kun tilasin mitään lehteä kotiin. Aikakauslehdissä on vain jokin oma taikansa. Kivaa, kun on fyysinen lehti, jota lukea rauhassa vaikkapa kahvikupposen äärellä. Kuulette ajatuksiani tästä lehdestä ja sen sisällöstä lisää sitten myöhemmin. Lehti on nyt tarjouksena 6 lehteä + tilaajalahja hintaan 29€.

 

Nyt – haastan sinut kertomaan jonkin yhden kivan asian päivästäsi!

 

Share:

Leave a Reply