Viime päivien arkea

Luvassa rento postaus.

Elämä on ollut viime päivinä hyvää. Tai nyt kun oikein mietin, niin ihan mahtavaa oikeastaan. Milloin elämä edes on olevinaan parhaillaan? Ehkä se on nyt, en tiedä. Tiedän vain, että viikon alussa olo oli hieman kurja ja allergiaoireetkin vaivasivat, olin väsynyt ja inspiraatio oli hukassa. Jotenkin kuitenkin kaikki kääntyi ylösalaisin ja eilenkin yllätin itseni ison inspiraatiopuuskan keskeltä, joka tuotti hyvin hedelmää.

Vaikka kroppa oli rasittunut ja aivot vielä unessa, heräsin silti ja treenasin ihan joka aamu tällä viikolla. Ja salaa tykkäsinkin siitä (vaikka kiukuttelinkin Ristolle – miten hän jaksaa pysyä mun kärryillä muutenkaan?). Ja kun ärsytti ja väsytti, sytytin kynttilöitä ja onnistuin rentoutumaan. Jopa se, että olen ollut laiska kokki on jotenkin muuttunut voitoksi: maanantainakin haettiin vaan noutoruokaa. Tosin rehellisesti sanottuna se ei mennyt ihan niin kuin piti – en ole ikinä syönyt mitään niin tulista ja sen ruoan syöminen teki fyysisesti kipeää.

lifestyle my week

Viikko oli myös aika jännä. Työjutut ovat edistyneet. Kaikkia kivoja jännittäviä juttuja on tulossa ja voin paljastaa yhden niistä olevan iso yhteistyö erään hammaslääkärifirman kanssa. Pelottaa (koska kuka nyt ei vähän pelkäisi hammaslääkäreitä) ja jännittää hyvällä tavalla, koska hampaat ovat vaivanneet minua jo pidemmän aikaa. Tiedän, saattaa kuulostaa oudolta, mutta kerron siitä enemmän myöhemmin.

charlotta eve lifestyle beauty
KICKS Lip Cream sävyt Friday (huulilla) & Thursday.

Vierailin pitkästä aikaa pr- toimistossa ja sain uusia tuotteita kokeiluun. Olenkin löytänyt jo kaksi upeaa nudea huulipunaa (KICKS Lip Cream*) sekä lupaavia ihonhoitotuotteita. Aloitin myös sugarbearhair kuurin! Tiesin, että ne olisivat hyvänmakuisia, mutta yllätyin silti niiden herkullisuudesta. Toivottavasti saan siis vieläkin pidemmät ja terveemmät hiukset, vahvemmat kynnet ja ripset – syömällä karkkia.

 

Huomaatteko nuo upeat ripset kuvassa? Tällä viikolla oli myös huoltoaika Anun penkkiin ja volyymiripsirakkaus jatkuu. Jos olet miettinyt ripsienpidennysten ottoa ja haluat ammattitaitoista ja laadukasta jälkeä, suosittelen lämpimästi Anua.

my week in photos

Kesä tuli iholle! Eli otin uuden itseruskettavan testiin ja taidan tykätä siitä. Ja taidan tykätä itsestäni vähän enemmän ruskettuneena.

Tällä viikolla tuli myös ostettua hieman meikkejä. Ostin ihan vain tarpeellisimmat – puuteripapereita, peiteainetta, meikkisieniä ja meikkivoiteen. Meikkivoide onkin uutuus minulle, mutta ensivaikutelmalla vaikuttaa hyvältä.

pink nails pink fur ball

Parhaat hetket ovat yksinkertaisia.

Kuten kynsienlakkaus siskon kanssa niin, että kynnet ovat samaa väriä siskon hiusten kanssa.

Tai meikkipöydän siivoaminen jälleen kerran (vain sotkeakseni sen uudelleen seuraavana päivänä).

Tai se, kun en laittanutkaan iholle meikkiä, koska iho näytti jo todella, todella hyvältä.

Ja hilpeyden aiheuttaminen julkisissa kulkuvälineissä, kun laukusta roikkui iso pörröinen vaaleanpunainen pallo (hot or not?).

Ihastumisen hetkiä tuo myös meidän uusi perheenjäsen – eli uusi kasvi (jonka me molemmat valitsimme Riston kanssa tietämättä, että toinen valitsi sen saman kasvin). Onneksi en ole vastuussa tuosta kasvista, niin se saattaa elääkin.

outfit

Jaan päivittäin hetkiä ja kuvia Instagram Storyssa (koska useimmat teistä seuraavat minua siellä), mutta päivitän kyllä yhä myös snäppiä ja sinne on vielä ehkä hieman rennompi ote. Saa seurata minua niissä tai muissakin someissa – linkit ovat sivupalkissa, mutta lähes kaikkialta löydät minut nimellä charlottaeve.

 

Mikä oli sinun viikon kohokohta?

Share:
Pin Share

4 Comments

  1. Mullekin käy välillä noin, että saattaa olla ihan vetämätön olo ja tyhjä pää pari päivää ja sit yllättää kunnon inspiraatiopuuska, jolloin saan “kirittyä” tehokkuudella ne väsyneemmät päivät 😀 Perjantaina nähdää, ihana! <3

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-04-18

      Jep, todellakin 😀 Niimpä, ihana nähdä <3

      Reply
  2. Mari
    2018-04-18

    Ihania juttuja olet puuhaillut, tästä tuli tosi hyvälle mielelle :D. Itsekin odotan kovasti tulevia päiviä, kun on tiedossa kaikkea jännää arjesta poikkeavaa. Perjantaina suunta Helsinkiin ja toivottavasti nähdään sitten illalla, jos olen oikein ymmärtänyt 🙂 <3

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-04-19

      Kiitos, kiva jos ilahdutti. :> Joo, nähdään perjantaina! Kiva nähdä <3

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top