Vagabond Anna saappaat – Runaway shirt dress mekko (molemmat Zadaasta) – River Island laukku
Olen elänyt tämän viikon uudessa paitamekossani. Olen myös ihastellut uusia saappaitani, enkä vieläkään suostu myöntämään, että ne muistuttavat ratsastussaappaita.
Tosin, olen laukannut aika kovaa viikonloppua kohti eikä keskittymisestä tunnu tänään tulevan mitään.
Tätä viikonloppua on odotettu, ja ihan syystä. Hymyilyttää. Ystävämme ovat tulossa Amsterdamista käymään ja meillä on illallissuunnitelmia. Lisäksi paras ystäväni tuli Australiasta Suomeen ja hän on täällä (ja me hengaillaan varmaan tänään tai huomenna)! Helsinki on ollut suosittu lentokohde siis tällä viikolla, vaikka se onkin ollut jäätävän kylmä. Sen lisäksi, että saan kaikki nämä ihanat ihmiset tänne, niin meillä on suunniteltuna juhlat huomiselle. Yksi siskoistani muuttaa Italiaan ja me vietämme hänen läksäreitä meillä. Eilen leivottiinkin tarjottavaa – ja se oli juuri niin huvittavaa kun voi olettaakin – kun kaksi Takkulan siskoa on keittiössä. Kaikki meistä ei vaan olla synnytty luontaisen lahjakkuuden kanssa, mitä tulee keittiössä operoimiseen.
Joten, minä lähden tästä viettämään viikonloppua ystävien ja perheen kanssa. Ihanaa viikonloppua teillekin!

2018-02-26
hahahhahah
2018-02-26
😀