Kuinka saada seuraajia Instagramissa?

Alkuun pakko mainita,  että seuraajat eivät tietenkään ole tärkein asia Instagramissa – tai muuallakaan somessa. Tärkeintä on, että nauttii itse tekemisestään ja pysyy aitona sille. Moni kuitenkin toivoo kasvattavansa vaikka juuri Instagramiaan, joten tämä postaus on omistettu heille

Ah, Instagram. Muistan kun se aikoinaan lanseerattiin ja se oli niin jännää. Aloin heti jakamaan kuvia ja olin intona siitä, miten helppoa oli editoida kuvia ja saada ne näyttämään ‘coolilta’ (vaikka nyt kun katson vanhoja kuvia, niissä ei ole mitään coolia).

Muistan myös katsoneeni feediä jatkuvasti ja tylsistyneeni nopeasti – kaverit kun jakoivat kuvia niin harvoin.

Nykyisin en ole koskaan tylsistynyt, koska feedi muuttuu jatkuvasti ja Instagramissa on miljoonia kuvia. Instagramin suosio ja jättimäisyys tarkoittaa kuitenkin paljon kilpailua. Se aiheuttaa uudeen haasteen bloggaajille ja vaikuttajille – kuinka saada itsensä näkyviin?

Tiedän, että käyttäjäni on todella pieni kala isossa meressä, mutta olen saanut kysymyksiä siitä, kuinka sain seuraajat nousemaan yli tuhannen, joten ajattelin, ettei siitä ole haittaakaan jakaa ajatuksia tänne. Jotkin näistä vinkeistä on ehkä itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti mukana on myös jotain, mitä et ole tullut ajatelleeksi.

instagram tips

Kuinka saada seuraajia Instagramissa – Omat vinkkini

  • Kuvat ovat kaikki kaikessa
    Kysy itseltäsi: seuraisitko sinä sinua? Ovatko kuvasi kiinnostavia ja laadukkaita?
    Alkuun piti tietysti mainita se oleellisin asia. Ensimmäiset instakuvani olivat hirveitä. Huonolaatuisia, huonossa valossa ja vaan tylsiä. Nykyisin kännykälläkin saa hyviä kuvia, mutta preferoin silti oikeaa kameraa. Aina silloin tällöin lisään puhelinkuvankin, mutta huomaan kyllä laatueron heti feedissä,  kun vertaan vieressä oleviin Olympys Pen EPL7 kameralla otettuihin kuviin. Ja mainitsinko jo valon? Tarvitset laadukkaita kuvia hyvällä valaistuksella. Mitä enemmän valoa, sen parempi. Valo, valo ja valo.
  • Ole aktiivinen
    Oletko valmis käyttämään aikaa ja työtä tähän?
    Oletko kuullut sosiaalisesta mediasta? Se on saanut nimensä siitä, että se on sosiaalinen. Hah. Eli ole sellainen. Ole vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tykkää, kommentoi ja seuraa. Kun näet jotain mistä pidät, tykkää siitä. Jätä kommentti. Useimmin ihmiset myös tekevät vastapalveluksen ja vastaavat sinulle. Mitä enemmän kuvasi saa tykkäyksiä ja kommentteja, sen enemmän näkyvyyttä se saa = profiilisi saa näkyvyyttä = sinä voit saada enemmän seuraajia. Olen saanut paljon uusia ystäviä tällä tavalla ja arvostan näitä ystävyyssuhteita todella. Simppeli “Ihanaa päivää!” -kommentti joltain instakaverilta voi oikeasti piristää päivän.
  • Pysy aitona
    Ja rehellisenä.
    Kun sanoin, että tykkää, kommentoi ja seuraa – en tarkoittanut, että tee sitä ihan vain tehdäksesi sitä. Älä spämmää – kuten jätä random hymiöitä random kuviin. Se ei ole siistiä. Kiinnitä huomiota siihen, mitä teet ja jätä kommentteja, jotka ovat aiheellisia, hauskoja tai aitoja reaktioitasi kuviin.
  • Follow, don’t unfollow
    Ja ole oikeasti vuorovaikutuksessa seuraamiesi käyttäjien kanssa.
    Tämä ei vain toiminut suomeksi. Seuraa, älä älä-seuraa? Seuraan itse paljon käyttäjiä instagramissa ja musta se on hyvä juttu. Olen löytänyt uusia inspiroivia profiileja ja käyttäjiä, jotka ovat kiinnostavia, koska ne ovat henkilökohtaisia. Joskus seuraamasi tyyppi myös seuraa takaisin, jolloin saat uuden seuraajan. Mutta ei aina! Henkilökohtaisesti seuraan aina bloggaajia takaisin, koska haluan osoittaa tukeni ja verkostoitua. Joskus ihmiset pelaavat follow-unfollow peliä eli seuraavat sinua vain saadaksesi sinut seuraamaan heitä, jonka jälkeen heti lopettavat seuraamisesi. Ymmärrän kyllä miksi näin tehdään, mutta se tuntuu vähän väärältä. En suosittele lähtemään siihen peliin mukaan, mutta se on tietysti itsestä kiinni.
  • Tee feedistäsi ihana paikka
    Tee  Instagramista kivaa.
    Instagramin pitäisi olla iloinen paikka. Seuraa käyttäjiä, joista pidät ja jotka inspiroivat. Älä seuraa käyttäjiä, joista et pidä tai joiden sisältö ei iske. Tee instagramista hauskaa. Älä ajattele numeroita liikaa. Sama pätee myös omiin kuviisi: lataa kuvia, joista pidät. Älä yritä olla jotain muuta, mitä olet, tee sitä mitä rakastat. Olen kuullut niin paljon valitusta Instagramista viime aikoina ja se on vähän masentavaa. Olen itse yrittänyt ottaa erilaisen näkökulman tähän ja pitää oman Instagramin (ja asenteen) positiivisena ja kivana.
  • Katso isoa kuvaa
    Sinun feedi on sinun profiilikuvasi.
    Kun avaat profiilisi auki, miltä kaikki näyttää? Onko feediä kiva katsella? Onko feedissä outoja värejä, jotka taistelevat keskenään? Näyttääkö se sotkuiselta? Feedi on heijastus personaallisuuttasi ja sen tulisi näyttää sinulta – mutta jos haluat seuraajia, on feedin vain pakko olla kivan ja miellyttävän näköinen, eli sillä kannattaisi olla jonkinlainen ‘teema’. Seuraajien pitäisi nopealla vilkaisulla tietää, mitä he saavat. Tätä on ehkä vähän vaikea selittää, joten alla on vielä kaksi kuvaa hahmottamaan tilannetta paremmin:
    charlottave instagram

Oma feedini nykyisin. Kuten näkyy, sillä on vähän niin kuin teema. Sitä on mukava katsella – värit ovat hillittyjä ja mukana on sopivasti kaikkea: kasvokuvia, vartalokuvia ja yksityiskohtia. Kuvat näyttävät hyvältä yhdessä. Muuten: mukana on yksi puhelinkuva. Löydättekö sen? Tässä se toimii ihan kivasti, mutta itse huomaan laatueron verrattuna muihin kameralaatuisiin kuviin.

instagram bad feed

Feedini, kun en blogannut aktiivisesti. Kun nyt katson sitä ammattimaisesta näkökulmasta: se on hirveä. Todella pimeä, huonolaatuisilla kuvilla. Siellä ei myöskään ole kovin paljon minua. Kuvat jaloistani ja ruoistani tuskin kertovat hirveästi persoonallisuudestani. Ihmiset seuraavat sinua, koska he ovat kiinnostuneita sinusta, joten yritä tehdä feedistäsi persoonallinen. Lisää siis välillä myös kasvokuvia.

Tässä löytämiäni muita hyviä postauksia Instagramin kasvattamisesta:
How to get big on Instagram – My top tips
How to look good in every picture – 10 new Instagram secrets
20 Instagram hacks for a perfect feed

Haluatko olla instakaverini? Tule seuraamaan: @charlottaeve

Share:
Pin Share

16 Comments

  1. Laura
    2018-01-31

    I agree with your tips.. but Instagram is tricky as it’s so huge and always growing. Now people are scared about the shadow bans and the new algorithm is showing super old pictures – for me at least. When I scroll “what’s new” in my feed I get 5 day old pictures .. not what I want.

    I’m requesting more blogging related tips posts! Your posts are always well-thought, nicely photographed and you post so many times in a month. And I assume English isn’t your first language either 😉 Soo… How are you so productive?

    xx Laura / Laurantaina Beauty Blog

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-01

      Yeah that is absolutely true. All the complaints about Instagram are quite true. And I see super old photos too. But I just wanted to focus on the good in this post, since you can’t do much about it. :/

      Aww thank you for the suggestion, maybe I’ll share some blogging tips in the future too! I do put in a lot of thought into my posts. :> And you have no idea what it means to hear you say that my photos are nice! Wow. Thank you – frankly I feel like photos are the hardest thing haha. And no, English is not my first language. It’s just something, that I’ve always enjoyed and gotten better at by using it more.

      And to answer to that last question about productivity, I do feel like that’s something I struggle with from time to time, but as I work from home and this blog is my biggest passion, I’m willing to give it 100%. x

      Reply
  2. Yiota
    2018-01-31

    I agree with making it personal, when I started posting more about me and what I do during the day, people were more interested. And engagement is everything, so important.

    Yiota
    pinkdaisyloves.blogspot.com

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-01

      Yes, and I’ve loved to see your Instagram (and blog) getting more personal! <3

      Reply
  3. Olga
    2018-01-31

    Great tips! I’ve been trying to better my Instagram account not so much to gain new followers, but for myself! This post was really helpful!

    Love,
    Olga from Myme

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-01

      Thank you, glad you found it useful!

      Reply
  4. Kiva vinkkipostaus! Monesta jutusta oon ihan samaa mieltä! Kyllä kuvien laatu vaan merkitsee Instagramissa paljon ja ylipäätään kiinnostava sisältö 🙂 Ja mäkin tykkään just niistä valoisista kuvista, vaikka välissä voi muutama erilainen ja tunnelmallisempi kuva ollakin, riippuen tietty tilanteesta! Mutta kokonaisuuden pitää matchata! 😉

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-01

      Kyllä! Joo tavallaan pimeemmissä kuvissa on oma ihana tunnelmansa. Ja se näyttää itse asias ihan kivalta et on välillä tummaaki seassa. 🙂

      Reply
  5. Ms Via
    2018-02-01

    Great tips! I try to do all that you have mentioned here. Interacting with everyone is the best part. Thanks for sharing. 🙂

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-01

      Thanks for commenting <3

      Reply
  6. Sonja Evita
    2018-02-02

    Kiitos kivasta ja positiivisesta postauksesta! 🙂 Tää osui silmiini jostain ryhmästä, kun itsekin muutama päivä sitten kirjoitin Instagramista pitkän postauksen blogiini New York Timesin innostamana. Ihanaa, että käytät Instaa omana, aitona itsenäsi ja teet siitä sun näköisen. 🙂

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-02

      Kiitos! 🙂

      Reply
  7. Amy
    2018-02-02

    I love your Instagram! Growing IG is so hard at the moment but I find when I just stop thinking about it and enjoy it, I get the best results.

    Amy
    http://AMbeautyedit.com

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-02

      Exactly! Thank you, I love yours too. <3

      Reply
  8. Sam Hodgett
    2018-02-06

    Great tips! I always love seeing your IG feed, you’re pictures are stunning and creative. I’ve never put number of followers as a priority but rather taking it as a creative outlet and seeing my feed as my portfolio. Instagram algorithm is ever changing making it a lot harder to engage with the ones that you want to and to grow, but like you stated instagram should be fun and genuine!

    Sam Hodgett || Beauty & Lifestyle bits

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2018-02-06

      Thank you <3 yeah it's best not to prioritize numbers.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top