Mitä sä mietit just nyt?

Tällä hetkellä mielessä on sata asiaa. Päässä pyörii ideoita ja sanoja – ja sitten toisaalta se tuijottaa vain meidän joulukuusta (kyllä, olin ajoissa tänä vuonna, älkää tuomitko) ja miettii, miten ihanalta kaikki tuo glitter ja säihke näyttääkään. Miten puu sisällä voi tehdä yhden tytön niin onnelliseksi? Niin, ja en malta odottaa ystäväni glitterbileitä. Luit ihan oikein. Glitterbileet. Ne ovat tosin maaliskuussa, joten rauhoittukaa aivot. Oi, ja mulla on täydelliset hopeiset glitterikorkokengät juhlia varten. Mutta nolla paria kunnollisia talvijalkineita, joita oikeasti tarvitsisin. Vitsi, että on välillä vaikeaa olla nainen täällä kenkien ja laukkujen luvatussa maassa, niin ja aikuisuudessa.

Juon tietenkin kahvia tätä kirjoittaessani. En aina juo kahvia näin myöhään – tai edes toista kuppia aamukahvin jälkeen, mutta tänään illemmalla on luvassa jänniä, ja täytyy olla skarppina. Okei, jos teidän on pakko tietää, niin siskoni on pääroolissa kansallisteatterissa ja pursuan ylpeyttä, kun vain mietinkin sitä. En ole ikinä käynyt teatterissa. Olenpas moukka. Tai en, mutta jotenkin teatteriin meneminen saa ihmisen vaikuttamaan ainakin 70% enemmän sivistyneemmältä.

Joten pääasiassa päässä pyörii joulu, glitter, kengät, kahvi, teatteri, blogipostaukset ja rakkaus. Rakkaus tosin pyörii mielessä aina. Mietin, kuinka se näkyy kasvoillani, kun puhun Ristolle (hän ei ikinä unohda mainita, kun punastun), kuinka se hohtaa pimeässä ja lämmittää jalkoja ja maistuu riisipuurolle ja kanelille. Varsinkin, kun äiti keittää sen.

Mitä muuta? Postauksia on hurjasti suunniteltuna. Ihmiset aina kysyvät: kuinka keksit uusia aiheita blogiin? Ongelma on, että keksin liikaakin. Mun täytyy kertoa teille yhdestä ihanasta kuultotuotteesta ongelmaiholle – sitten mulla on ihania luksustuotteita, joista haluan puhua ja lisäksi vielä yksi ihonhoitoon liittyvä juttu, joka ansaitsee oman postauksensa. Multa löytyy myös pari upeaa juttua teille arvottavaksi, joten pysykää linjoilla. Ja onpahan tullut käytyä myös muutamissa kuvauksissa, joiden kuvasaldoa täytyy esitellä tietenkin. Moni bloggaaja sanoo, ettei viihdy kameran edessä. Mutta jos puhutaan kuvista, niin mä ainakin rakastan olla oman elämäni supermalli.

Vanhassa blogissa kirjoitin usein nopeita postauksia siitä, mitä päässä pyöri. Pääkategoria taisikin olla ‘ajatuksenvirtaa’. Aina välillä tykkään kirjoitella tälläisiä postauksia myös tänne. Kysymykseni teille onkin: voidaanko aina välillä puhua glitteristä, kengistä ja rakkaudesta – ihanasti yhteen sekoitettuna?

Kuvat: Suvi, Daily Chic

Nyt, nopeasti: mitä sä mietit just nyt? Vastaa spontaanisti ensimmäinen asia, joka tulee mieleen!

 

Share:
Pin Share

4 Comments

  1. Andrea
    2017-11-20

    I’m also excited about Christmas!! We have just bought a super tall Christmas tree yesterday and I can’t wait to see how it looks like!!!

    Very nice post to read!!!

    Have a great week!!

    Andrea.

    Seize your Style

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-11-21

      Yay!! Thank you, have a great week too 🙂

      Reply
  2. ixa
    2017-11-21

    Ihana postaus! Mulle tuli tästä mieleen se miten sun blogi erottui heti ensivilkaisulta jotenkin erilaisena ja viihtyisänä ja lämminhenkisenä eikä se alkufiilis ollut ollenkaan väärässä 🙂

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-11-21

      Voi miten ihanasti sanottu, kiitos <3 <3

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top