Tutorial: Meikkauksen multitasking

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta usein kun teen muiden ihmisten meikkejä – jää omien kasvojen taiteilu vähän vähemmälle. Tykkään meikata rauhassa, mutta työaamuina aika on jotenkin usein pannassa tai käytän sen mielummin kahvista nauttimiseen. Haluan kuitenkin näyttää ammattimaiselta, joten käytän kyllä meikkiä noinakin päivinä (ja tottakai meikattava myös vähän arvostelee meikkaajan taitoja tämän oman meikin perusteella). Mutta työmeikki on yleensä silti aika pikainen ja simppeli.

Otetaan esimerkiksi tämä meikki. Minulla on siisti meikkipohja, ripsiväriä ja skarpit kulmat. Sitten otin kolme tuotetta ja käytin niitä koko kasvoille viimeistelläkseni meikin. Multitaskasin kolmen tuotteen avulla säästäkseni aikaa ja tehdäkseni meikistä vähän persoonallisemman ja hauskemman. Tehdäkseni meikin, joka kuvastaa enemmän minua.

Tästä voi muuten ottaa myös vinkit talteen värin käyttöä ajatellen! Vaikka käytössä on niinkin hurjia kuin pinkkejä sävyjä, niin meikki on silti melko luonnollinen.

Tässä meikissä kolme tuotetta ajavat monta asiaa ja ne tuotteet ovat poskipuna, huulipuna sekä korostuspaletti.

 

Tässä ohjeet freesiin meikkiin nopeasti – eli meikkauksen multitasking kurssi numero yksi!

Before After quick makeup

Poskipuna
Käytin meikissä persikkaisen pinkkiä poskipunaa niin poskilla kuin luomillakin. Käyttämällä samaa tuotetta poskilla ja luomilla ei tarvitse stressata siitä, riiteleekö sävyt keskenään. Voit levittää poskipunan siveltimillä tai ihan vain sormin, kuten itse tein.

quick makeup tutorial

  1.  Levitä poskipunaa keskelle poskea ja häivytä ylöspäin. Omille neliöille kasvoille tämä on se paras kohta punalle, mutta se voi toimia myös muilla kasvojenmuodoilla. Keskelle asetettu puna antaa raikkaan ja nuorekkaan tyylin.fresh makeup tutorial
  2. Levitä poskipunaa liikkuvalle luomelle ja niin ylös, että se näkyy vähän kun avaat silmät. Häivytys on helppoa sormin.

Huulipuna
Huulipuna on melkein samaa sävyä poskipunan kanssa. Levitin huulipunaa huulien lisäksi luomille ulkonurkkaan antamaan vähän skarppiutta ja lisäpotkua silmämeikkiin. Olen ennenkin käyttänyt huulipunaa luomivärinä (postaus!), mutta tottakai kannattaa varmistaa, että puna sopii tälläiseen käyttöön. Zuiin huulipuna on luomua ja tehty kasviöljyistä ja -uutteista, kuten vahasta, joten se on turvallinen myös silmille. Ainakin omilleni se sopii. Oikeastaan kun vertailee ainesoslistoja keskenään  silmille tarkoitetun rajauskynän ja tämän punan välillä, on niissä aika lailla samoja ainesosia!

multitasking makeup

3. Levitä huulipuna ihan tavallisesti huulille. Jos punalla on taipumusta karkailla pieniin juonteisiin, kannttaa rajata huulet ensin.lipstick as eyeshadow
4. Ota hieman huulipunaa pikkurilliin, ja painele se luomen ulkonurkkiin. Häivytä kevyesti vähän V-muotoon. Huulipuna toimii oikeastaan kuin voidemainen luomiväri, joten se on todella helppo häivyttää.

Korostusväri
Korostuspaletti, helppo tapa saada iho hehkuvaksi ja raikkaaksi. Levitin korostusväriä niin kasvoille kuin silmien sisänurkkiinkin.

highlightfaceplacement

5. Levitä korostusväriä kasvoille niihin kohtiin, joita haluat korostaa. Tuo esiin ainakin poskipäät ja halutessasi lisäksi amorinkaari, kulmaluu ja nenä.

inner corner highlight

6. Laita korostusväriä reilusti myös silmän sisänurkkiin. Tässä käytin itse sivellintä, koska sormi on liian kömpelö niin pienelle alueelle.

multitask your makeup

Kun käytät samoja tuotteita koko kasvoille, värit sopivat varmasti yhteen ja koko meikki näyttää muutenkin ihanan sopusuhtaiselta.
Mitä pidätte meikistä? Multitaskaatteko ikinä meikkien kanssa?

 

Tuotteet

Zuii Organic Melon Blush (Postaus: NARS Orgasm VS. Zuii Organic Melon)
Zuii Organic Sheer Lipstick Daisy (Postaus: Spring colors)
Sleek Solstice Higlighting Palette, ‘Hemisphere’ (Postaus: Sleek Solstice Highlighting Paletti)

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.
Share:

6 Replies to “Tutorial: Meikkauksen multitasking”

  1. I have used a bronzer, a blush or a lipstick on my eyes numerous times, it is my go to look for travel because it saves space in my hand luggage and looks fresh without being too overpowering.

    Linda, Libra, Loca: Beauty, Baby and Backpacking

    1. Charlotta Takkula says: Reply

      Yeah exactly! Forgot to say that multitasking with makeup is perfect for travelling. 🙂

  2. You look so good in pink lipstick!! I used a blush and a highlighter as an eyeshadow, I do this when I am visiting my parents on the weekends and I carry only one or two products with me.

    Yiota
    PinkDaisyLoves

    1. Charlotta Takkula says: Reply

      Thank you! Yeah, I rarely take my makeup bag with me so if I do I only carry a few products as well.

  3. I love this idea! I once saw a lady on a train applying almost her entire face with one lipstick, I thought it was genius. Some days the less products the better!

    https://amyevans.co.uk – Amy

    1. Charlotta Takkula says: Reply

      Cool 🙂 Thanks for commenting lovely!

Leave a Reply