Countdown to Christmas

Arvatkaa mikä on täällä?

Kyllä – se on the joulukalenteri lookfantastic.comista! Ja se on valtava ja kaunis ja se on minun!

Tänä vuonna sain päähäni, että minun on saatava kosmetiikkakalenteri jouluksi. En tiedä miten olen aikaisempina vuosina jotenkin missannut täysin tälläiset kalenterit, mutta nyt kun niiden maailma avautui silmissäni (tai facebookin kosmetiikkabloggaajien ryhmässä heh) sain pakkomielteen sellaisen hankkimisesta. Googletin ja etsin sitä parasta kosmetiikkakalenteria ja parhaimmat arvostelut ja suosittelut sai tämä yksilö. Olin myös aikaisemmin tilaillut lookfantasticilta ja pidän sen tarjoamista brändeistä, joten tämä lähti ennakkotilaukseen. Ennakkotilaus oli pakollista tämän kohdalla, sillä nythän ne ovat jo kauan sitten myyty loppuun. Olen hurjan innoissani tästä! Rakastan joulua ja kosmetiikkakalenteri on myös täydellinen lahja itselleni. Nämä on niitä hetkiä, kun on iloinen siitä, että on aikuinen ja saa käyttää rahansa siihen, mihin haluaa (eli kauneuteen tietysti). The Beauty secret sisältää tuotteita kasvoille, vartalolle ja hiuksille. Mukana on täysikokoisten tuotteiden lisäksi matkakokoja.

Kalenterihan maksoi noin 90 euroa, mutta sen arvo on jopa 300 euroa. En ole spoilannut itseäni ja googlettanut tämän sisältöä, joten odotan innolla yllätystä jokaisen luukun kohdalla. Jos haluat jännittää mukana, niin voit seurata minua snapchatissa (charkkueve). Avaan luukut ja näytän joka päivä sen sisältämän tuotteen. Mietin myös instagramia ja bloggaamista, mutta en ole varma, pitäisikö minun postata viikottain vai sitten kuun lopussa? Mitä mieltä – tahdotteko pieniä tuotearvosteluja viikottain?

#LFAdventCalendar

P.S. Ilmeisesti kalenteria on uudelleen saatavilla taas! Linkki (ei affiliate.

 

banneri

Oman joulukalenterin lisäksi mulla on teillekin jotain kivaa odotettavaa joulukuulle. Osallistun nimittäin tänä vuonna Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin. Näistä ihanista kosmetiikkablogeista löytyy siis joulukuun 24. päivään asti jouluisia postauksia. Kaikki osallistujat ja luukut löydät tästä listasta. Löytyykö sieltä jo teidän suosikkiblogeja? Voin paljastaa omasta luukusta ainakin sen verran, että sieltä saattaa löytyä jotain kivaa arvottavaksi.

2. Henna V & High & Light
6. All The Little Royals & Laura Salo
13. Kissis & Wasting Lifestyle
16. DIXI & Polish This!
18. Nutturapää & Eyeshadow and Flame
20. The Domino Effect
21. Better Nail Day & Nonnula
24. Löydät luukun jokaisesta kalenteriin osallistuneesta blogista!

 

 

 

Share:
Pin Share

4 Comments

  1. Sarah
    2016-11-14

    Everybody has been raving about it lately! I also love your fairy lights 🙂

    Sarah x

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2016-11-14

      Yes! I have to be careful not to spoil the surprise when reading blogs.. Thanks <3

      Reply
  2. kira
    2016-11-15

    Oi, kun ihanan näköinen kalenteri!

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2016-11-15

      Hei, kiitos kommentista <3 ! Viikottain postailu vois tosiaan olla hyvä!

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top