YKSI PALETTI, KYMMENEN BLOGGAAJAA | Merellinen sininen

nyx perfect filter marine layers palette

 

Tästä postauksesta olen hurjan innoissani. Olen hyppinyt kotona tasajalkaa jo kuukauden ajan, kun olen kehitellyt ja organisoinut projektia, johon sain lopulta mukaan 40 bloggaajaa.  Tässä se siis viimein tulee – tai ainakin ensimmäinen versio siitä!

Idea projektiin lähti, kun mietin erilaisia tapoja tehdä toteuttaa yhteistyötä bloggaajien välillä. Sain idean meikkihaasteesta, jossa jokainen bloggaaja toteuttaa omannäköisensä meikin jollain samalla tuotteella. Luomiväripaletti oli looginen valinta, koska siitä on helpoin toteuttaa erilaisia tyylejä.
Ajattelin ehdotusta facebookkiin näpytellessäni olevani onnekas, jos edes viisi bloggaajaa lähtisi mukaan. Ilahduin siis suunnattomasti, kun 39 ihanaa bloggaajaa lähti messiin! Jaoin osallistujat kymmenen hengen ryhmiin, joissa bloggaajat taikovat samasta paletista omanlaisensa lookin. Niin jännää nähdä, miten erilaisia meikkejä tullaan näkemään! Joukossa on kuitenkin niin erilaisia naisia, että varmasti sieltä löytyy jokaiseen makuun meikkejä. Siistiä myös nähdä, minkälaiseen meikkiin paletti yhdistetään? Nähdäänkö me juhlameikkejä vai luonnollisia tyylejä? Odotan innolla!

Sponsoriksi mukaan lähti Pretty.fi ja sieltä saimmekin NYX Professional Makeup:in Perfect Filter paletin neljässä eri sävyssä, sekä alekoodin, jonka löydätte alempaa. Suuri kiitos siis Pretty.fi ja L’Oréal!

Kuulun ensimmäiseen ryhmään, jossa paletiksi valikoitui Perfect Filter sävyssä Marine Layers. Palettiin kuuluu ihania sinisiä, harmaita, violettia, vaaleanpunaista ja pari nudea sävyä, jotka aiheuttivat kyllä valinnanvaikeutta meikkiin.

Uskotteko jos sanon, että yritin tällä kertaa pysyä kaukana sinisestä ja tehdä jotain yllättävämpää? No, ei se ollut niin helppoa. Annoin siis sinisen viedä ja tein tyylilleni ominaisen sumusilmämeikin. Luomilla on sinisen lisäksi vaaleansinistä ja molempia nudeja sävyjä paletista. Rajauksen tein kostealla siveltimellä ja paletin tummanharmaalla sävyllä.

Yhdistin siniset silmät kevyeen meikkipohjaan ja vaaleisiin huuliin. Meikkipohjassa oli ensimmäistä kertaa testissä elf:in BB-voide, joka osoittautui aivan ihanaksi kesämeikkivoiteeksi. Huulet rajasin nudella rajauskynällä ja taputin kevyesti paletista vaaleanpunaista luomiväriä päälle.

 

charlotta eve blog collaboration

big blogger collab

yksi paletti kymmenen bloggaajaa

*pr-näyte

Tuotteet

elf BB Cream, Nude*
Rimmel Loose Powder, Transluscent
IsaDora Face Sculptor, Cool Pink*

Zuii Organic Eyebrow Definer, Taupe
Essence make me brow gel, Blonde

Urban Decay Primer Potion
NYX Professional Makeup Perfect Filter, Marine Layers*
IsaDora Insane Volume Lash Styler

Rimmel Lasting Finish lip pencil, Natural

nyx marine layers makeup

Iskeekö merellinen sininen? Katsothan myös muiden tekemät upeat meikit samaisella paletilla toteutettuna:


Glitz & Glam
Hannamaria
Eyeshadow and flame
Divine
Maria Glow Sentenced to Live
Cosmetic Land
MissAria
Laura Salo

Kenen meikki iskee eniten? Niin, ja mitä mieltä olette tästä meikkitempauksesta? Mielessä muhii jo seuraava idea samantyyppiseen projektiin.

ALEKOODI Pretty.fi

Kun ostat kolme NYX -tuotetta, saat edullisimman niistä puoleen hintaan syöttämällä verkkokaupan kassalla koodin “NYXPAQ1IF”. Kassa laskee alennuksen automaattisesti. Koodi on voimassa 9.7.2017 asti. Mikäli ostat 6 kpl tuotteita, alennus koskee niistä kahta edullisinta ja niin edelleen. Joka kolmas NYX tuote on siis 50 % edullisempi.

charlotta eve makeup

Tulevien viikkojen aikana tulette vielä näkemään kolmen muun ryhmän tekemät meikit eri sävyisillä Perfect Filter -paleteilla. Meikit postataan ja kerätään myös Facebookin Kauneusblogit ryhmään, joten käypä tykkäämässä sivusta, jos haluat nähdä tulevat meikit!

 

Scroll to top