Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 1

banneri

Aivan ihanaa ensimmäistä joulukuun päivää! Ja myöskin ensimmäistä kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukkua. Löydät tänään luukun myös Nails 1820 blogista. Huomisen luukun voi avata Henna V & High & Light -blogeista.  Koko listan ja linkit kaikkiin luukkuihin löydät täältä.

 

Tänään luvassa jouluista meikkitutoriaalia sekä ihana meikkipaketin arvonta. Meikissä käytin suurimmaksi osaksi Bearel -nettikaupasta saatuja tuotteita ja samaisia tuotteita löytyy myös tuolta arvontavoitosta. Kauden juhlameikkiin kuuluu ehdottomasti hopea, kulta, glitter ja punaiset huulet. Itselle ominaisempi sävy on hopea, joten luomille valikoitui hopeaa ja harmaata. Jos pidät enemmän lämpöisistä sävyistä, voit käyttää luomilla ruskeaa ja kultaa. Huulipuna on supersuloinen uutuus Holika Holikalta – sen pää on sydämen muotoinen! Pigmenttiä ja kiiltoa punasta löytyy myös todella hyvin. Kaikki käyttämäni tuotteet on listattu postauksen loppuun tuttuun tapaan.

holika holika heartful lipstick

Halusin tehdä tällä kertaa tutoriaalista mahdollisimman aloittelija-ystävällisen, joten otin kuvan jokaisesta vaiheesta. En kuitenkaan halunnut hukuttaa tätä postausta kuviin, joten tein niistä pieniä kollaseja.

Jos pelkkä silmämeikkiohje kiinnostaa, rullaa alaspäin!

KASVOT

face makeup tutorial

 

Ensimmäinen kuva on ennen meikkiä. Aloitin meikin teon primerista. Sitten levitin BB-voiteen kahdessa eri sävyssä. Ensimmäisenä levitin vaalean sävyn lähinnä kasvojen keskikohtaan ja vähän kaikkialle (sitä tuli oikeastaan vähän liikaa – on vaikeaa keskittyä meikin tekemiseen ja kuvaamiseen samalla aikaa!). Sen jälkeen olin hieman kalpea, joten toin vähän lämpöä kasvoihin tummemmalla BB-sävyllä ja tein sillä vähän varjostusta. Kiinnitin meikin puuterilla. Kuvasta näet puuterin määrän aika hyvin. Viimeinen kuva on valmis pohja.

 

Halusin poskille samaa sävyä, jota käytin huulilleni. Levitin siis huulipunaa sormin poskipunaksi. Aina voidemaista poskipunaa käyttäessä kannattaa levittää puna ennen puuterin levittämistä, jotta saat sen levittymään tasaisesti. Itsehän unohdin tämän ja puuteroin ensin, mutta sain onneksi punan silti asettumaan. Hymyilen aina punaa levittäessä nähdäkseni posken korkeimman kohdan. Kasvonmuotoni on neliö, joten poskipuna tulee keskelle poskea tässä tapauksessa.

brow pictorial

 

Tein kulmat uudella tuotteella, joten niistä tuli lämpimän sävyiset vaihteeksi. Holika Holikan kynästä tulee aika vahvaa ja tummaa jälkeä, joten pehmensin sitä kulmasiveltimellä. Ero ennen ja jälkeen kulmien on huima!

 

Tummat silmänaluset piiloon taikoi NARS:in luottopeiteaine.

HUULET

how to red lips

Rajasin huulet ensin rajauskynällä helpottaakseni huulipunan levitystä ja saadakseni sen pysymään paremmin. Sen jälkeen punasin huulet käyttäen sivellintä.

SILMÄT
KLASSINEN HALO EYE MEIKKI

 

Tässä on pieni paintilla tehty tutorial selkeyttämään ohjeita. Halo eye -meikissä varjostetaan luomen molemmin puolin ja vaalein sävy tuodaan keskelle. Eli kun tummaa sävyä levitetään tavallisesti ulkonurkkaan, tulee sitä lisäksi tässä meikissä myös aivan sisänurkan yläpuolelle. Häivytin itse vielä ulkonurkkaa aavistuksen ylöspäin, koska se näyttää paremmalta silmänmallini kanssa.

Tästä näet myös selkeästi mihin kohti levitin mustan (ja tummanharmaan), harmaan ja vaalean hopean.

black silver halo eye pictorial

 

Käytin mustaa kajaalia pohjana varjostuksille. Kynä kannattaa häivyttää nopeasti, sillä se kuivahtaa äkkiä. Ei kannata kuitenkaan turhaan panikoida sen kanssa, sillä se peittyy kyllä. Levitin tummanharmaan luomivärin mustan kajalin päälle ja häivytin varovaisesti, levittämättä tummaa liian laajalle alueelle. Sen jälkeen lisäsin harmaata luomiväriä samoihin kohtiin ja häivytin isommilla liikkeillä, jotta harmaa liukuu kauniisti vähän korkeammalle, kuin musta. (Katso paint-versio, jos putosit kärryiltä.) Sen jälkeen lisäsin samat harmaat alaluomelle, jättäen tässäkin keskelle tilan hopealle. Sen jälkeen painelin sormilla hopeisen luomivärin keskelle luomea. Lopuksi lisäsin vielä glitterin sen päälle. Lopuksi voit päättää haluatko lisätä vain maskaran vaiko tekoripset!

 

Tekoripset lisätty ja kaikki valmiina!

 

 

Kiitos, kun vierailit blogissani ja luit tämän postauksen. Kommenttikenttä on avoin ajatuksille, kommenteille ja palautteelle! Teidän kommentteja on aina ihana lukea.

 

TUOTTEET

Missha BB Boomer
Missha Perfect cover BB-Creams in 21 & 27
Innisfree No-Sebum Mineral Powder
NARS Radiant Creamy Concealer in Vanilla

Urban Decay Primer Potion
Holika Holika Jewel-light Waterproof Eyeliner 01
Zuii Organic Bombshell Palette
Sleek Vintage Romance Palette (the silver shade)
Zuii Organic Shimmering Powder in Blossom (glitter)
Missha Fan Volume Mascara
Eylure lashes 157

Holika Holika Wonder Drawing Skinny Eyebrow 02

Rimmel Lipliner 007
Holika Holika Heartful Moisture Lipstick RD808

 

ARVONTA!

Arvontapaketin tarjosi Bearel ja se onkin aivan huikea! Palkinto sisältää Holika Holikan jouluisen meikkisetin, pienen primerin ja BB-voiteet. Nämä ovat ihan loistavia etenkin juhlameikin tekoon, sillä valoaheijastava primer luo hehkuvan pohjan, kosteuttaa ja pidentää pohjan kestoa ja BB-voide tekee pohjasta ihanan peittävän. Meikkisetti sisältää silmänrajauskynän, huulipunan ja silmä-/huulimeikin poistoaineen. Huulipuna ja kajal ovat samat, mitä käytin tässä tutoriaalissa – eli täydellinen kombo vaikkapa tämän meikin testaamiseen.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta 15.12. asti. Pidän arvonta-ajan tällä kertaa lyhyempänä, jotta toivottavasti paketti ehtisi jouluksi perille voittajalle. Osallistumisohjeet ovat tutut: seuraa blogiani joko Instagramin, facebookin, bloglovinin tai sähköpostin (uutiskirje) kautta ja jätä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi (+kerro, missä seuraat).

Onnea arvontaan!

 

 

Yllätyksiä boksissa / unboxing Bearel Beauty Box

Kaikenlaiset kauneusboksit tuntuvat olevan yhä kovassa huudossa ja vaikka itse en ole sellaista koskaan tilannut, olen aina mielenkiinnolla seuraillut ystävien tilaamia bokseja ja jännittänyt niiden sisältöä. Yllätysboksi on ideana loistava – kosmetiikkaa rakastava ihminen ilahtuu varmasti hänelle suunnatuista tuotteista ja vaikka kaikki tuotteet eivät menisikään nappiin löytyy meikkipussiin tai kosmetiikkahyllylle varmasti myös uusia suosikkeja.

Tunnetuin boksi on varmaankin Livbox, mikä on sieltä edullisimmista päästä. Sivusta sen sisältöä seuranneena en tosin ole kovin vakuuttunut. Usein yllätykseen sisältyy hammastahnaa, suihkusaippua tai hiuslakkaa, mikä ei välttämättä joka kuukausi saa hyppimään riemuissaan kattoon. Toisaalta mukana on usein myös loistavia tuotteita edulliseen hintaan, eikä viisitoista euroa kuukaudessa ole paha hinta yllätykselle.

Luonnonkosmetiikkaan hurahtaneet varmasti ovat kiinnostuneita Jolie Boxista, joka on Jolien oma yllätysboksi. Kieltämättä sen tilaaminen joskus kiinnostaisi – harmi vain, että yhden boksi tilaaminen ei ole mahdollista vaan täytyy sitoutua kolmen kuukauden pakettiin. Hinta on tällöin 24 euroa per boksi. Ihanaa kuitenkin, että myös luonnonkosmetiikkaa käyttäville on oma boksinsa.

Sain blogiyhteistyönä testata ihka ensimmäisen yllätysboksini ja sellaisen minulle tarjosi Etelä-Korealaista kosmetiikkaa myyvä Bearel. Heidän kauneusboksinsa on loistava tilaisuus tutustua aasialaiseen kosmetiikkaan. Boksin hinta on 45 euroa, mikä kuulostaa paljolta, mutta on oikeastaan aika edullinen, sillä hinnalla saa tosiaan 60-80 euron arvosta laadukasta kosmetiikkaa. Saamassani boksissani oli useita täysikokoisia tuotteita, kätevä matkakoko ja tietysti näytteitä.

Kirjoitin jo täällä hieman Bearelista ja Etelä-Korealaisesta kosmetiikasta. Lyhyesti kerrottuna tuotteissa hyödynnetään paljon luonnon ainesosia (niin kuin kosmetiikassa nyt yleensäkin) yhdistettynä korkeaan teknologiaan. Tuotteiden INCI-listoihin perehtyneenä olen kyllä vakuuttunut myös niiden laadusta. Monissa tuotteissa ei myöskään käytetä parabeeneja, mineraaliöljyä tai esimerkiksi alkoholeja.

Pidemmittä puheitta (se juna tosin meni jo) – unboxaillaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Boksista paljastui:

COSRX – AHA/BHA Clarifying Toner

Kasvovesi, joka sopii kaikille ihotyypeille. Itse liputan kaikenlaisten happokuorintojen perään, joten tälläinen päivittäiseen käyttöön soveltuva tuote on oikein loistava vaihoehto. Varsinkin rasvoittuva iho tai iho, jossa on suuret huokoset ja paljon mustapäitä hyötyy AHA/BHA – tuotteen päivittäisestä käytöstä.

Benton – Snail Bee Mask
Liinakasvonaamiot on ihania. Ne on luksusta. Niitä ei tarvitse huuhdella pois, vaan naamiossa olevat tehoaineet saavat rauhassa imeytyä ihoon, jonka jälkeen hieman kuivahtanut liina voidaan vain heittää roskiin. Tämä kyseinen Bentonin naamio oli ihanan kosteuttava ja teki terää maanantai-aamuna pitkän viikonlopun jälkeen. Tämä jätti ihon ihanan kosteutetuksi, pehmeäksi ja tasaisen väriseksi. Oon kokeillut Bearelin valikoimasta myös Misshan Mango-naamiota, joka oli ihana.

Innisfree – No-Sebum Mineral Powder
Mineraalipuuteri, jossa on mukana minttua. Tämä pääsi nopeasti suosikkeihin! Pakkaus on todella suloinen, puuteri ihanan hienojakoista ja toimii niin kuin puuterin kuuluukin. Tämä tuntuu iholla jotenkin todella pehmeältä ja levittyy ihanasti. Mintun tuoksu on plussaa.

Missha – Super Aqua Snail Hand Cream
Ihanan ohut ja nopeasti imeytyvä käsivoide, joka sisältää mm. etanauutetta. Itselle tulee ahkerasta käsienpesusta helposti kuivia kohtia ja ihottumaa ja oon huomannut etanaseerumin tehoavan supernopeasti niihin. Tämä käsivoide tuli siis kuin tilauksesta! Tykkään tän voiteen pakkauksestakin.

Missha – The Style Lucid Nail Polish
Loistava kynsilakka, joka pomppasi lemppareihin heittämällä. Tätä käytin heinäkuussa ahkerasti. Saamani sävy on ihana vaaleanpunainen nude, joka saa kädet ja kynnet näyttämään kauniimmilta. Kuvissa lakan päällä ei ole erikseen päällyslakkaa, vaan kaunis pinta ja kiilto on peräisin täysin tästä. Kynsikuvia on muuten vaikea ottaa – respectit kaikille kynsibloggaajille!

Missha – Perfect Deep Cleansing Oil matkakoko
Hyvä meikinpuhdistusaine on kaiken A ja O eikä öljypuhdistus ole ollenkaan sieltä huonoimmasta päästä. Olen puhunut öljyistä ihonhoidossa aikaisemminkin ja varsinkin puhdistustuotteena niistä hyötyvät kaikki ihotyypit aina rasvaisesta ihosta kuivaan. Tämä kyseinen öljy sisältää mm. teepuuöljyä, jolla on rauhoittavia ja antibakteerisia ominaisuuksia. Tämä on aivan loistava tuote – jonka aion ostaa jatkossa ennen käyttämäni philosophyn purityn tilalle. Tämä on edullisempikin kuin se – mutta puhdistaa vähintään yhtä hyvin kaikki meikit! Täysikokoinen pumppupullo maksaa vain 21,90€.

2 kpl värikkäitä hiusdonitseja
.. ja älkää nyt naurako kun sanon, että I’m bringing hiusdonitsit back! Ihastuin näihin heti ensinäkemältä ja oon valehtelematta käyttänyt näitä päivittäin siitä asti. Siskot on jopa todenneet, että ne ei näytä niin pahalta mun päässä. Salaa nekin on kateellisia. Nää tuntuu muuten supermukavilta ja pehmeiltä päässä, kun ei ole mitään kovia kiinnityskohtia tai muovia. Onhan siellä muitakin, jotka salaa fanittaa hiusdonitseja? Mitä värikkäämpi sen parempi?

+ näytteitä, kuten tuo supersuloinen panda käsivoide.

Boksi ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja nyt myynnissä oleva boksi on syksyn boksi, jonka viimeinen tilauspäivä on 30.9. Bearelin nettisivuilta löydät lisää infoa Etelä-Korealaisesta kosmetiikasta, bokseista –  sun muuta ihanaa, joten jos kiinnostaa niin klikkaile tänne.

Scroll to top