Hyvä Päivä

Bloggaaminen on tasapainoilua kiinnostavan sisällön tuottamisen ja tavallisen arjen välillä.

Tavallaan haluan viihdyttää teitä kiinnostavilla, ajankohtaisilla postauksilla ja saada teidät tulemaan toistekin. Toisaalta tahdon antaa itsestäni enemmän tähän blogiin, kuin ehkä joku muu. Haluan blogini salaisen mausteen olevan inhimmillisyyteni – korvaamattomissa oleva minä. Kirjoitanko siis likaisista sukista – vaiko uudesta tavasta levittää meikki?

 Likaisia sukkia minulta löytyy päivittäin – kesä on muuten siitä ihanaa aikaa, että kaivan pastellinväriset nilkkasukkani taas esiin ja kuvittelen olevani värikäs muuten mustissa vaatteissani. Harmi vain, että niistä näkyy lika heti, enkä ikinä malta olla kurkistamatta päivän pölysaalista: näin paljon askelia sain tänään tässä elämässä tallustella.

Jos kirjoittaisin päiväkirjatyylisesti blogiini kuulumisia, olisi siellä paljon samoja asioita, arkeani.

Aina aamuisin päivä alkaa puolison kainaloon käpertymisellä ja torkuttamisella. Mies jaksaa aina hymyillä ja kertoa ne sanat, jotka kantavat. Toisinaan nousen reippaasti hakemaan kahvia, hymyilemään peilikuvalleni ja aloittamaan Hyvän Päivän. Mutta toisinaan jään nukkumaan. Jään nukkumaan, enkä välttämättä edes herää kunnolla koko päivänä. Sukat unohtuvat jalasta ja peilikuvasta tuijottaa tyttö, joka haluaisi runoilla elämästä – siitä oikeasta elämästä ruudun toisella puolella, jossa tiskit jäävät altaaseen ja ripset laittamatta.

Teen töitä siinä missä muutkin, syön lounasta ja tuijotan ulos ikkunasta. Lounas ei ole sen kauniimpi, kuin kellään muullakaan – varsinkaan enää mahassa. Työt eivät ole sen parempia – välillä ne sujuvat kuin tanssi ja toisinaan niitä saa jahdata kuin banaanikärpäsiä luomuhedelmäostosten jälkeen. Työnarkomaani minussa ei ole tyytyväinen, kuin vasta maaliviivalla. Silloin on ihana laittaa läppäri kiinni ja rentoutua sohvalla. Joskus vain on vaikea lähteä töistä, kun tuntuu ettei sinne ikinä mennytkään. Joskus on voimat loppu, mutta porttikielto sohvalle pään sisällä.

Olisi kivaa, kun olisi kivaa – Hyvänä Päivänä otan päivän päätteeksi kuvan illallisestani ja kippistän torstaille – olenhan Charlotta ja pystyn mihin vaan. Mutta toisinaan rojahdan päivän päätteeksi sängylle puhtaiden pyykkien päälle, jotka odottavat viikkaamista. Ne eivät viikkaannu itsestään, mutta joskus, ihan vain joskus, ne tuntuvat katoavan omiin lokeroihinsa kauniiseen järjestykseen – kunhan vain malttaa nukahtaa ja herätä huomiseen.

En ole ikinä pitänyt matematiikasta, mutta todennäköisyydet Hyvälle Päivälle ovat silloin aika hyvät.

Ja mitä tulee siihen uuteen tapaan levittää meikki – unohtakaa ne. Käyttäkää siveltimiä ja beautyblenderiä.

Share: