Raikas pinkki – Meikkitutorial koko kasvoille

pink makeup tutorial milani nyx

affordable makeup tutorial

Postauksessa mainoslinkkejä*

Olen ollut täynnä inspiraatiota viime aikoina ja kun sain postissa uusia tuotteita (pr-näytteinä), en malttanut olla jo leikkimättä niillä. Monissa tutoriaaleissa olen käyttänyt enemmän ns. kalliimpia brändejä ja tuotteita, joten tämä tutorial on tehty hieman edullisemmilla (mutta ihanilla) brändeillä.

Oikeastaan koko meikkiin käytin pääasiassa neljää tuotetta + maskara ja ripset. Kaikki tuotteet on listattu loppuun. Suurimpana tähtenä kuitenkin mainittava NYXin Beauty School Dropout Freshman paletti, jota voi käyttää niin kasvoille, luomille kuin kulmiinkin.

Tämä meikki on hauska tapa lisätä vähän väriä meikkiin, olematta kuitenkaan liian hurja. Kertokaa mitä tykkäsitte tästä!

face tutorial

  1. Levitä meikkivoide kostealla beautyblenderillä. Milanin meikkivoide sisältää myös peiteaineen, joten voit peittää sillä myös tummat silmänaluset ja näpyt. Itse levitin ensin kerroksen koko kasvoille ja kävin sen jälkeen erikseen näpyt läpi. Lisäsin itse vielä hieman myös toista peiteainetta kirkastamaan silmänalusia. Puuteroi iho kevyesti kiinnittääksesi meikin.
  2. Varjosta, lisää aurinkopuuteri ja poskipuna. Alla on kuva, jossa näkee paremmin, mihin kaikki nuo tulevat kasvoille. Kun käytössä on tälläinen todella peittävä meikkivoide, on tärkeää tuoda kasvoille vähän eloa ja väriä joko vähintään aurinkopuuterilla ja tai poskipunalla (mikäli et halua näitä kaikkia kolmea laittaa).
  3. Muotoile kulmakarvat käyttäen sinulle sopivia värejä. Itse sekoitin NYX-paletista harmaata, vaaleanruskeaa ja ruskeaa luomiväriä kulmiin.
    Contour bronzer blush placement

Varjostus on kasvojen muokkaamista: sillä luodaan varjoja kasvoille ja korostetaan vaikkapa poskipäitä, kuten tässä. Sen takia värin tulisi olla mattainen. Aurinkopuuterilla lämmitetään ja rusketetaan kasvoja, joten se saa olla lämpimämpi sävyltään ja sisältää vähän shimmeriäkin. Poskipuna saa kasvot näyttämään raikkailta, nuorekkailta ja terveiltä.

  • Pohjusta luomet ja puuteroi ne kevyesti.
  • Lisää valkoista mattaluomiväriä koko luomelle ja sisänurkkaan. Taputtele väri saadaksesi siitä intensiivisen.
  • Hahmottele luomivako (“cut crease”). Käytä ensin vaaleampaa sävyä sen luonnosteluun ja häivytä hyvin.
  • Tummenna luomivakoa. Käytä tummempaa ruskeaa ja häivytä ylöspäin. Yritä pitää valkoisen ja ruskean raja suht tarkkana.
  • Rajaa ripsiraja pinkillä luomivärillä. Lisää pinkkiä myös alaluomelle, jossa se saa jäädä kirkkaaksi.
  • Tee siipirajaus käyttäen kosteaa sivellintä ja mustaa luomiväriä. Se peittää osan pinkistä yläluomella, mutta se on ideakin tässä (vau, miten kekseliästä ja taiteellista).
  • Lisää maskara ja tai ripset.

paint eyeshadow tutorial

Paint-versio vielä, jos värien paikat jäivät epäselväksi. Ruskeat sävyt häivytin vähän kissamaisesti ylöspäin ulkonurkasta tähän tyyliin. Häivytin myös kevyesti ruskean luomivärin ulkonurkasta, jotta se häivyttyy valkoiseen hieman.

nyx beauty school dropout freshman

Viimeistele meikki pinkillä huulipunalla, joka on samaa sävyä luomivärin kanssa. Huulille pääsi ensimmäistä kertaa Milanin Fruit Punch ja taidan olla jo vähän koukussa siihen.

affordable makeup tutorial pictorial

 

Tuo NYXin megapaletti on muuten juuri nyt alennuksessa, se on normaalisti 29,70 ja nyt vain 20,70. Paletti sisältää 32 luomiväriä ja 12 kasvojen muotoiluun tarkoitettua puuterimaista korostus- ja varjostussävyä.

 

Tuotteet
*Milani Conceal+Perfect 2-in-foundation, 02 Natural
*NYX Beauty School Dropout Freshman palette
*Milani Baked Blush, Delizioso Pink
*Milani Color Statement Lipstick, Fruit Punch
*Duroy lashes, 415

 

Minkälaisia meikkejä tahtoisitte nähdä seuraavaksi?

fresh pink makeup tutorial

Share:
Pin Share

12 Comments

  1. Salka
    2017-04-21

    Tosi kaunis ja raikas, tyttömäinen meikki ^_^

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-04-24

      Kiitos! 🙂

      Reply
  2. Eleni
    2017-04-22

    Beauty look Charlotta! I love the pink tones and I think it could look nice on brunettes too, I can definitely see myself wearing something like this. Thanks for sharing.
    http://www.rougenapples.com

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-04-24

      Thank you! And you’re absolutely right, this would suit brunettes as well.

      Reply
  3. Amy
    2017-04-24

    Such a lovely look, thanks for the detailed tutorial! I love that lip shade on you.

    Amy – http://amyevans.blog

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-04-24

      Thank you – me too !

      Reply
  4. Yiota
    2017-04-24

    Wow you look amazing girl!!! Thanks for the step-by-step tutorial and that Milani lipstick looks amazing on you!! Such a lovely pink shade! xx

    Yiota
    http://pinkdaisyloves.blogspot.com

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-04-28

      Thanks Yiota <3

      Reply
  5. Sanna
    2017-04-24

    Erityisen ihana toi huulipuna!

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-04-28

      Kiitos!

      Reply
  6. Chickfreak
    2017-04-28

    I love the look, and the lipstick is amazing 🙂

    http://www.chickfreak.com/

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-04-28

      Thank you! It really is, I’m obsessed.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top