What if I fall?

Sä tiedät miten se menee – oh, but my darling, what if you fly?

Se kuulostaa kauniilta, helpolta ja sellaiselta, joka ei satu tai aiheuta unettomuutta. Kaikki on upeaa, kun on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Mutta oikeastaan se on itsestäänselvyys – ihan niin kuin mikä tahansa muu inspiraatiolause – etenkin jos sen lukee huonoon aikaan. Jokin on huonosti, mutta lopussa kaikki on ihanaa.

Mutta entä jos kaikki on huonoa ja mikään ei ole ihanaa? Entä jos sekoittaa ne kaksi? Ja entä jos jokin on huonosti, mutta lopulta kaikki ei olekaan ihanaa, ei kaunista.. vaan ihan siedettävää.

Lentäminen saattaa olla kivutonta, mutta kaatuminen ei. On ihan tarpeeksi pelottavaa kompastella, tajuta, ettei olekaan täydellinen ja päätyä maahan kasvot edellä. Mutta kaikista pelottavinta on kaatua niin kauas, ettei edes tunne maata jalkojensa alla. Kerran kaatuminen ei ehkä vielä ole paha. Kahdesti kaatuminen voi jo tuntua ikävältä. Mutta kolmesti kaatuminen saa sut luopumaan korkeista koroista ja jopa välillä konttaamaan polvillaan.

Entä jos kaadun? Entä jos kaikki mitä ikinä toivoin oli aina edessäni mutten vaivautunut katsomaan?

Sä tiedät vastauksen, mutta se unohtuu niin helposti. Se tarvitsee ainakin satamiljoonaa toistoa ja silti joskus ainut, mikä riittää on sen kuuleminen joltain toiselta. Koska ainut asia, joka pitelee susta kiinni, ainut asia, minkä takia sua pelottaa edes yrittää, se yksi ja ainoa vihollinen, joka sulla on koskaan ollut..

olet sinä.

Lentäminen ei ehkä satu, mutta se on ihan hemmetin vaikeeta. Se vaan sattuu olemaan se ainut asia, jota oon ikinä halunnut, joten oon valmis kokeilemaan. Joten anna mun vastata siihen kysymykseen, jonka kysyin sulta ensimmäisenä:

Jos mä lennän, se tulee olemaan kaunista ja ainutlaatuista ja mä tuun rakastamaan sitä. Se ei tarkoita silti, ettenkö tulis ikinä alas. Se olisi mahdotonta. Mä tuun aina alas – välillä kovaakin – ihan vaan vaikka vähän potkimaan itteeni eteenpäin ja yllyttämään tekemään saman uudestaan.