Your brows are good enough!

 

 

En tiedä teistä, mutta mä tunnen itseni välillä vähän huonommaksi ihmiseksi kulmakarvojeni takia.

En ole varma, missä vaiheessa kulmakarvoista tuli niin iso juttu. Yhtäkkiä instagram alkoi täyttymään niistä ja kaikkien kulmat näyttivät enemmän tai vähemmän samanlaisilta. Täydellisen muotoillut, isot ja vahvat. Tai luonnolliset, ihanan tuuheat ja lähes meikittömät. Oli kyse kummasta vaan, tuntui, ettei omat kulmakarvat pärjänneet ollenkaan – ei kummassakaan liigassa. Miksi kaikkien muiden kulmakarvat näytti aina niin hyviltä?

Toisaalta, aloin itsekin kiinnittämään kulmiin eri tavalla huomiota. Huomasin katselevani, arvostelevani ja vertailevani myös muiden kulmakarvoja.

Siitä lähtien, kun aloin meikkaamaan kulmiani olen ollut enemmän tai vähemmän eksyksissä niiden kanssa. Tuntuu, että yritän valtavasti, mutten koskaan saavuta sitä täydellisyyden tasoa, mitä kaikkialla näkee.

Mutta arvatkaa mitä? Se on virallisesti loppu nyt. Olen kyllästynyt tähän kulmakarvamollaamiseen. Ja sinunkin pitäisi olla – oli sitten kyse omista tai jonkun muun kulmakarvoista. Me kaikki kyllä varmasti yritetään parhaamme ja meidän kaikkien kulmakarvat on tarpeeksi hyvät!

Sun kulmat on tarpeeksi hyvät oli ne sitten ohuet tai paksut, kasvoi ne sitten huonosti tai ihan hullusti.
Ne on tarpeeksi hyvät just sillä tavalla kun sinä niistä tykkäät, silleen miten sä tykkäät ne meikata.

 

Pidätkö niistä sellaisenaan, etkä meikkaa niitä ollenkaan? Siitä vaan, vaikka ne olis näkymättömät.
Tai ehkä meikkaat ne kaks kertaa isommiksi kuin ne oikeasti on? Sulla on siihen kaikki oikeus.

Pointtini on.. lopetetaan kulmakarvamollaaminen. Sun kulmat on tarpeeksi hyvät!

brows

 

Nyt kun olen saanut tärkeimmän sanottua, tuntuu, että voin antaa vähän neuvoja. Ihan varovaisesti ja kiltisti  – mä lupaan.

 

Ensimmäinen neuvo on: käy ammattilaisen käsittelyssä. En voi tarpeeksi korostaa tän tärkeyttä – jopa mä teen tätä omien kulmieni kanssa!  Oikea amattilainen näkee luonnollisen kulman mallin ja osaa seurata sitä tehden kulmista sun kulmat, mutta paremmat. Voit aina kertoa toiveesi vaikkapa muodon suhteen ja ammattilainen saa sen muodon toimimaan sun kulmien mallin kanssa. Plus, kun muotoillutat kulmat ammattilaisella, on niitä helppo ylläpitää kotona. Erotat heti, mitkä hajakarvat eivät kuulu riviin.

Toinen neuvo on:  Osta kulmakarvatuote, joka sopii sun tarpeisiin (=päätä, minkälaisen lopputuloksen haluat). On kyniä, geelejä, vahoja, puutereita.. kaikkea löytyy. Pehmeää jälkeä saat aikaan puutereilla ja pehmeillä kynillä. Tarkemman lopputuloksen saat vahoilla tai purkeissa olevilla geeleillä. Jos haluat vain karvojen pysyvän paikallaan, valitse vain kulmakarvageeli joko värillä tai ilman.

 

Kolmas neuvo  on valita oikea väri itselle. Helpointa on valita väri hiustenvärin mukaan. Totta kai jotkut pitävät kulmistaan tummempina kuin heidän hiukset ja kuten ylempänä opimme sekin on okei. Hyvä yleispätevä neuvo on kuitenkin valita samansävyinen tai korkeintaan kaksi astetta tummempi väri kuin omat hiukset. Värin pitäisi myös olla oikeansävyinen tukkasi kanssa – jos omistat kylmänvaalean tai harmahtavan tukan kannattaa valita viileänsävyinen kulmavärikin. Jos taas omistat lämpimän tai kullansävyiset kutrit, voit valita lämpöisemmän sävyn kulmillekin. Turvallisinta on kuitenkin valita ennemmin neutraali tai vähän viileä sävy kulmiin – se luultavasti istuu paremmin vaaleaan ihonsävyyn eikä erotu sieltä niin selvästi.

Paras kulmakarvatuote luonnolliseen, mutta siistiin lookkiin on mun mielestä Zuiin kulmakynä. Se on uniikki koostumukseltaan – vähän vahamainen, joten se myös pitää karvoja paikallaan – ja kuitenkin pehmeä. Sen viisto muoto helpottaa kulman muotoilua ja sen kanssa ei siis tarvitse kulmasivellintä välttämättä. Tälläisiä samantyyppisiä tuotteita on kyllä muillakin brändeillä, mutta en ole ehtinyt niitä kokeilemaan. Tein pienen videotutoriaalin kynän käytöstä, jonka voit katsoa alta. Mun tyyli tehdä kulmat on (verrattunna valtavirtaan) vähän luonnollisempi ja ei todellakaan täydellinen – mutta just siks halusin tehdä tän videon. Haluan saada erilaisia kulmia esille.

Multa löytyy myös tämä aikaisempi postaus, jossa näkee neljän eri kulmatuotteen kulmissa. Se ehkä helpottaa myös tuotteen valinnassa.

#yourbrowsaregoodenough #stopbrowshaming

 

Share:
Pin Share

11 Comments

  1. Mua ihan ärsyttää ne täydelliset Instagram-kulmakarvat, ne näyttää oikeessa elämässä ihan liian vahvoilta ja naurettavilta. Omat kulmani oon meikannut melko samalla tavalla vuosia ja kaikkien sääntöjen vastaisestikin ne on tummemmat, kuin mun hiukset. Näin ne kuitenkin sopii käyttämääni melko vahvaan meikkiin 🙂

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2016-11-17

      No niimpä. Jokaisella on oma tyyli ja maku, mutta ite vaan tykkään luonnollisemmasta. Kiitos kommentista! 🙂

      Reply
  2. i used to feel the same way too ! But now i am thinking to accept my brows the way they are and try to enhance their appearance by using some products.
    You are absolutely right, our eyebrows are good enough !

    Claire From http://www.clairetalksbeauty.com/

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2016-11-18

      Right! Thanks for commenting. <3

      Reply
  3. ALI
    2016-11-18

    Loved reading this. Please check out my holiday guide for her and for him!

    Kisses xo | From Aliona With Love

    Instagram @alionawithlove

    Twitter @alionawithlove

    Reply
  4. Clementine
    2016-11-18

    I totally agree with this post! I think brows look best when people work with what they have an enhance their natural features – not everyone is meant to have super thick brows, and that’s okay! Yours are lovely and so are everyone else’s 🙂

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2016-11-21

      Thank you and thanks for commenting! <3

      Reply
  5. Laura @laurantaina
    2016-11-30

    Ihana postausaihe! Rakastan itse aasialaisia kauneustrendejä, ja vaikka kulmissani on vähän sitä kulmikkuutta luonnollisesti, tykkään meikata ne lähemmä suoraa mallia. En ole varsinaisesti niihin tyytymätön, mutta eniten harmittaa että kulmakarvani eivät ole siskoksia, ties mitä pikkuserkkuja hyvällä tuurilla! Symmetrisempään muotoon siis menee joka aamu hetki, mutta mieluummin säädän kulmakynällä kuin voimakkaasti nypin tai sheivaan.

    Laura xx Laurantaina Beauty Blog

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2016-11-30

      Kiitos! Tää oli takaraivossa pitkään ja oli ihana vihdoin toteuttaa tää. 🙂 Suoremmatkin kulmat on jees, itellä kans on luonnostaan vähän kulmikkuutakin.

      Reply
  6. Milja
    2017-01-08

    Sulla on hyvät kulmakarvat, mä pidän myös enemmän luonnollisista! 🙂 Ei oikein vakuuta mua ne instagram-kulmakarvat.. Liian paksut ja liian meikatun näköiset, jotkut näyttää jopa vihaisilta?! 😀

    Reply
    1. Charlotta Takkula
      2017-01-08

      Kiitos! Joo totta, ja jos kulmat piirtää liian alhaalta tai läheltä toisiaan on toi just se efekti mitä saadaan. 🙂

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top