Rodos oli aurinkoinen, lämmin ja kaunis. Ajattelin lomaparatiisin eroavan Kreikan yleisestä tilasta, mutta kuten Ateenakin – se oli täynnä vastakohtia.
Ensimmäisenä (vai oliko se toisena?) yönä ukkosti kovaa. Käperryin lähemmäs miestäni ja kuuntelin sateen piiskaa ohuen ikkunan läpi. Lopulta nukahdin levollisesti, eikä loppureissun ajan ikkunan läpi kuulunut muuta kuin turisteille tarkoittettuja hittibiisejä ajalta ennen Charlottaa ja iltaisin ohi kiitäviä mopoja. Aamuisin parasta oli katsella yläkerran parvekkeelta merta ja avata ovet kokonaan – tuntea merituuli asunnon läpi ja nauttia aamukahvia hotellin pahvimukista. Musiikki tuntui pahenevan loppua kohden ja viimeisenä päivänä meidän osittain vatsatautinen tiimimme ei voinut muuta kuin nauraa sille ja antaa mennä toisesta korvasta ulos (tai suusta pönttöön).
Päivät kuluivat altaalla, auringossa, seikkaillen, säikähdellen katukoiria, ihastellen maisemia ja järkyttyen sadoista kesken erävistä olevista taloista. Vähintään joka kolmas talo näytti enemmän tai vähemmän hylätyltä, mutta niin siellä vaan oli pyykit kuivumassa ja telkkari päällä. Viiletimme autolla saaren läpi ja jännitystä aiheutti muukin kuin uusi, tuntematon auto. Tien vierustalla oli tasaisin väliajoin muistomerkkejä menehtyneistä nuorukaisista, eikä sitä ajelua katsellessa edes ihmetyttänyt miksi. Saaren vuoristoa ja maisemaa sai ihasteltua parhaiten autosta, mutta se myös vei meidät perhoslaaksoon, upeaan Lindokseen ja Tsambikan rannalle.
Perhoslaakso tarjosi mukavan patikointireitin varjossa, mutta perhosia näimme yhteensä kolme (ja jättimäisen mehiläisen, jota en jäänyt tutkimaan sen tarkempaa). Lindoksen Acropolikseen saimme kiivetä pitkän ylämäen, ihastella kapeita katuja ja väistellä aasien kakkaa. Perillä näimme upeat rauniot, uskomattoman kauniit maisemat ja ehkä maailman hiljaisimman ja vanhimman huoneen. Lindos oli postikorttimateriaalia – valkoisiin ja turkooseihin rakennuksiin olisi voinut unohtua, mutta hyvä ruoka ja jano ajoivat meidät pois paratiisista. Tsambikan ranta oli kaunis, mutta harmillisen tuulinen, niin kuin koko saari oikeastaan. Rannan vesi oli kirkasta ja houkuttelevaa, joten talviturkki lainehti mielellään aaltojen mukana kesäunille.
Paras ravintola oli tripadvisorissa ykkössijaa pitävä yksisarvinen. Jostain syystä tuon tittelin paikkansapitävyys yllätti, mutta ihastus oli aitoa ja äkillistä. Mojito maistui melkein yhtä hyvältä kuin kotibaarissa, pizza oli sellaista kun sen kuuluukin olla ja Nutellaletut niin hyviä, etten edes jaksanut loppuun saakka. Omistaja puristi kädestä, hymyili aidosti ja nauratti torvensoitollaan sekä Zeus-esityksellään. Kotiin lähdimme masut täynnä, hymyt kasvoilla ja lahjaksi saatu kreikanlippu kourassa.
Reissulla nukuin paljoin, koukutuin kindleen ja kirjoihin, nautin drinksuja altaalla ja sain reppuun uusia elämyksiä. Sain ystävän uudesta aurinkovoiteesta, löysin rusketusrajat ja muistin taas, miksi on kuitenkin niin ihanaa palata kotiin ja arkeen.
Suosittelulista:
Atlantica Princess hotelli
Rodos cars vuokrauspalvelu
Perhoslaakso
Lindos ja Acropolis
Pegasus ravintola
Lue myös
