NAFHA Silky Body Milk

nafha silky body milk

body cream

nafha body milk moisturizer

Photos Inka Lähteenaro

Mun suihkun jälkeisiin rutiineihin kuuluu myös vartalon ihosta huolehtiminen. Kiireessäkin levitän voiteen ainakin kuivimmille alueille: käsivarsiin, kyynerpäihin ja polviin. Kropankin iho kuivuu ja kärsii suihkusta, kylmästä ja esimerkiksi stressistä. Itse oon aina pitänyt kovassa arvossa hyvää vartalovoidetta.

Hyvä vartalovoide on ensinnäkin sellainen, jota tekee mieli laittaa vartalolle. Silloin sen jaksaa levittääkin mielellään. Miellyttävä tuoksu tai kaunis purkki ovat hyviä houkuttimia. Toinen tärkeä kriteeri on voiteen koostumus. Sen täytyy olla ravitseva ja riittävän kosteuttava, mutta kuitenkin sellainen, joka imeytyy nopeasti. Kukaan ei halua jäädä tahmeaksi suihkun jälkeen.

Kolmas kriteeri on melko uusi itselle, mutta tärkeä sekin. Minä kun mielelläni levitän (kasvojen ihon lisäksi) myös vartalon iholle turvallista, luomulaatuista kosmetiikkaa. Varsinkin ottaen huomioon, että tuotetta käytetään lähes päivittäin, suurelle ihoalueelle ja se myös jätetään imeytymään sille.

Sain testiin Suomen Luonnonkosmetiikka -tukulta NAFHAN ihanan silkkisen vartalovoiteen, joka on ollut kovassa käytössä ja ansaitsee ihan oman postauksensa. Tuote on 250ml ja tulee kätevässä pumppupullossa.

Tämä kun täyttää kaikki kriteerini: tuoksu on aivan ihanan huumaava, koostumus on upean silkkinen, ravitseva ja silti nopeasti imeytyvä ia lisäksi tuote on luomua. Ajattelin, ettei emulsio välttämättä riittäisi talvella kosteutukseksi, mutta väärässä olin! Emulsion salaisuus piileekin neljässä öljyssä: arganöljy, apinanleipäpuuöljy, vadelmansiemenöljy sekä hamppuöljy. Öljyt tekevät tuotteesta riittoisan, koska sitä ei tarvitse läträtä.

Jos jotain negatiivista tuotteesta sanoisin, voisin ehkä toivoa purkin olevan hieman kauniimpi. Toisaalta valkoinen purkki on kivan yksinkertainen, mutta jos vertaa vaikka Victoria’s Secretin upeiisin vartalovoiteisiin, ei tällä ole mitään mahiksia. Mainittakoon kuitenkin, että veeässät lensivät itsellä roskiin, kun heti toisen ainesosalistalla oli mineraaliöljy. Mutta olivat ne kauniita hyllyssä..

Ja vielä yksi hyvä asia tuotteesta loppuun: Tämä tuo luksusta kylppäriin. Koostumus on niin ylellisen tuntuinen ja tuoksuinen, että oma Spa-hetki kotona on kyllä tällä taattu.

Koukussa ollaan. Pääsee omien lempparivartalotuotteiden joukkoon!

 

Share:
Pin Share

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top